Finn Fest - kun suomalaiset kohtaavat toisensa

Suomalaiset lähtevät ulkomaille tutustuakseen toisiin maihin ja kulttuureihin - tai näin he ainakin väittävät. Todellisuus on kuitenkin toinen. Matkoillamme ilahdumme ikihyviksi saadessamme kupin suodatinkahvia, löytäessämme Finland-nimisen kylän, nähdessämme bussin ikkunasta koivuja, huomatessamme suomalaisia sukunimiä hautakivissä ja kuullessamme, että hotellissa on sauna! Ja mikä riemu siitä syntyykään, kun suomalainen matkailija osallistuu Suomi-messuille ja saa lounaaksi lihapullia ja perunamuusia ja kahvin kanssa korvapuustin! Puhumattakaan jälkiruokana tarjotuista kansantansseista ja haitarimusiikista!

Miksi emme sitten jää Suomeen juomaan kahvia, syömään lihapullia, katsomaan koivuja ja tanssimaan kansantansseja? Mitä te sinne Finn Festeille menette sitä haitarimusiikkia kuuntelemaan ja korvapuusteja syömään? Mutta emmehän me oikeastaan menekään Finn Festeille lihapullien, korvapuustien, haitarimusiikin ja kansantanssin takia - vaan niiden muiden suomalaisten, jotka sinne tulevat lihapullien, korvapuustien, haitarimusiikin ja kansantanssin takia!

Mikä uskomaton päivä tämä olikaan! Niin monia ihania ja yllättäviä kohtaamisia, joissa tarinat virtasivat, nauru raikui ja tunteet pulppusivat, vaikkei yhteistä kieltä aina ollutkaan. Amerikansuomalainen arkkitehti veljensä kanssa, suomea mummoltaan oppinut nainen Eskon kylästä, viidennenpolven amerikansuomalainen haitarinsoittaja, Suomeen eläkepäiviksi palaava ulkosuomalainen pariskunta ja monet muut amerikansuomalaiset, jotka tarttuivat hihasta ja paloivat halusta kuulla Suomesta ja kertoa omasta elämästään. Ja miten ylpeitä he olivatkaan suomalaisuudestaan! Ja miten ylpeitä ja onnellisia me saimmekaan olla heidän kanssaan!

Ja totta puhuaksemme täytyy sanoa, että kyllä meidänkin sydämemme sykähtivät kuullessamme Arttu Wiskarin Mökkitien tai Paciuksen Maamme-laulun amerikansuomalaisten isäntiemme esittäminä.