Hyvien ihmisten Amerikka

Yhden mielestä se on sattumaa, toisen mukaan kohtalon oikkuja. Kolmas uskoo korkeampiin voimiin, neljäs hyviin henkiin. Olipa taustalla mikä hyvänsä, matkamme järjestelyt ovat olleet hyvissä käsissä. Sää on suosinut meitä auringolla ja lempeillä tuulilla. Lennot ja bussit ovat olleet aikataulussa ja tiukoista tilanteista huolimatta kaikki matkustajat ovat ehtineet aina lennoille. Ruokailut ja retket ovat toteutuneet suunnitemien mukaan, ja vaikka ruoka ei joka kerta olekaan ollut kaikkien mieleen, on sillä vatsa kuitenkin täyttynyt ja useimmiten ääriään myöten.

Ensimmäinen kiitos tästä kaikesta kuuluu tietysti ahkerille matkanjohtajillemme Maunolle, Terhille ja Sylville sekä meitä erinomaisesti palvelleille oppaille, bussikuskeille ja hotellityöntekijöille, jotka kaikki ovat huolehtineet meistä kuin perheejäsenistään tilanteessa kuin tilanteessa.

Toinen kiitos matkaamme siivittäneistä suotuisista tuulista kuuluu kaikille niille matkamme ympärillä pyörineille paikallisille ihmisille, jotka oma-aloitteisesti, jonkun pyytämänä tai jopa sattumalta ovat pistäneet itsensä likoon järjestäen meille ohjelmaa, auttaen kuljetusten ja ruokailujen varaamisessa, ohjaten meitä oikeisiin suuntiin kaupunkien sokkeloissa sekä jakaneet meille tarinoitaan omasta elämästään päästäen meidät sisälle amerikkalaiseen elämäntyyliin ja ajatusmaailmaan.

Matkamme ei olisi voinut onnistua paremmin, eikä se olisi ollut näin hieno elämys ilman kaikkia mukana olleita ihania ihmisiä, jotka rohkeasti heittäytyivät juttusille niin suomalaisten kuin amerikkalaisten sukulaisten kanssa välittämättä kielimuureista tai erilaisista taustoista. Kolmas kiitos kuuluukin kaikille mukana olleille Haverisille, heidän puolisoille ja ystäville. Kiitos Mauno, Terhi, Sylvi, Seppo, Anu, Veijo, Liisa, Timo, Mervi, Jari, Marja, Urpo, Veera, Aila, Seppo, Marja Liisa, Kari, Erkki, Riikka, Arto ja Marianne! Toivottavasti näemme taas pian!

You can leave America but America can not leave you!

Kiitos myös kaikille tähän blogiin tekstejä kirjoittaneille matkaseurueemme jäsenille!

Yhä ylös yrittää, katolle hän kiipeää

Kanadan "Las Vegasista" eli Niagaran putousten viereen rakennetusta luksushotellien, kasinoiden ja muiden hullujen huvitusten täyttämästä Niagara Falls -kaupungista lähdimme tiistaiaamuna kohti Torontoa. Toisin kuin 35 vuotta sitten kirjoitetussa Haveristen sukuseuran Amerikan-reissun matkakertomuksessa sanotaan, Toronton asutus ei enää tänä päivänä näyttänyt matalalta ja laajalle alueelle levinneeltä vaan pikemminkin korkealta ja keskustaan pakkautuneelta. Kyllä siinä oli pääosin Itä-Suomen metsistä lähtöisin olevilla matkustajilla ihmettelemistä ja pohtimista, miten nuo tornitalojen asukkaat edes kotiinsa löytävät tässä valtavien betonipalikoiden muodostamassa viidakossa.

Ympärilleen katselee

Auringonkin arvelee

Voivan sieltä saavuttaa

Siksi huutaa ”Hei hurraa!"

Päät takakenossa ihmettelimme pilvenpiirtäjiä ja housunpuntit tutisten nousimme yli 440 metrin korkeuteen CN Towerin näköalatasanteelle katsomaan samoja maisemia yläilmoista suurten ikkunoiden ja lasisen lattian läpi. Kanadan suurten metsäpalojen vuoksi emme nähneet tornista kovin kauas. Sen sijaan lähelle näimme erittäin hyvin, kun päät takakenossa ihmettelimme näköalatasanteen peilikattoa.

Koska CN Toweria korkeammalle emme tällä matkalla enää pääsisi, päätimme jättää yhä ylös yrittämisen Amerikan mantereen asukkaille ja palata takaisin koti-Suomeen matalampien talojen ja pienempien huvitusten pariin - ihmisen kokoisiin ympyröihin.

Jälkimaininkeja Niagaran putouksilta

Päivällä kokemamme Niagaran putousten mahtava vesivoima ja kastuminen ei riittänyt elämyksenä putouksista, vaan halusimme lisää, ja niinpä suunnistimme vielä illan pimetessä katsomaan putouksia värivalaituksessa ja jokailtaista ilotulitusta klo 22. Putousten iltavalaistus tuntui olevan monen muunkin kiinnostuksen kohde, väkeä olikin liikkeellä valtavasti. Välillä oli vaikea liikkua tungoksessa eteenpäin. Tungoksessa ja hälinässä kaipasimme jo koto-Suomen mökkirannan rauhaa.

Valaistus ja värien vaihtelu putouksissa olikin upea. Tuo lunasti lupaukset ja olisi jo riittänyt, mutta jokailtainen 5 min ilotulitus tuntui jo tuhlaukselta. Vaikka ilotulitus oli upea, tuohon kulunut raha olisi voinut käyttää vaikka hyvätekeväisyyteen.

Kaikista  kolmesta (Victoria, Iguazu, Niagara) näkemästäni suuresta vesiputouksesta Niagaran putous oli ehdottomasti kaupallisin. Putous luonnon nähtävyytenä oli kiistatta mahtava ja tähän liittyvät palvelut toimivat hyvin. Mutta kaikki sen ympärille rakennettu markkinahumu tuntui jo liialliselta.

Putousten pauhua ja virvoittava kaste

Vesiputoukset ovat tehneet minuun aina suuren vaikutuksen. Veden voimassa on jotain hyvin mystistä, kun se syöksyy putouksessa alas. Tämän veden pauhun saimme kokea tänään veneretkellä Niagaran putouksilla. Saimme samalla myös todellisen vesikasteen. Vaikka meillä kaikilla oli sadeviitta, ei se paljon auttanut, kun putouksesta suihkusi vettä päälle. Olimme ottaneet paikat aivan veneen keulasta, jotta saimme vastinetta rahoillemme. Kastuimme lähes läpimäriksi. Tämän suihkun jälkeen saimme hetken kuivatella vaatteita ja varsinkin kenkiä.

Niagaran putoukset eivät ole maailman korkeimpia, Kanadan puoleinen Horseshoe on 57 m ja 670 m leveä. Vesimäärä on valtava, kun se tulee suurista järvistä. Itse olen kokenut Viktorian ja Iguazun putoukset aiemmin - ja nyt viimein myös Niagaran putouksen. Kaikki ovat olleet omalla tavallaan erilaisia ja todella mahtavia!

Vaatteita kuivattelimme nähtävyyksiä katsellen bussilla. Kävimmepä vielä maistelemassa vaahterasiirappiblaatuja ja kyllä niitä tarttui matkatuliaisiksikin. Päivänsankarille oli mahtavaa laulaa hyvän syntymäpäivä toivotukset kukkakello taustana.

Päivän kruunasi päivällinen Skyline -näköalaravintolassa. Ruoka oli todella monipuolista ja herkullista ja näkymä - Niagaran putouksille. Päivä ei olisi voinu päättyä mahtavammin.

Usko tai älä!

Kuinka moni uskoisi, että ensi silmäys Niagaran putouksiin näyttäisi tältä? Valtava kaupunki täynnä tuhansia ja tuhansia ihmisiä, kymmeniä ellei jopa satoja ravintoloita ja baareja sekä keskusta täynnä toinen toistaan hienompia huvipuistolaitteita aina vuoristoradasta ja kummitustalosta dinosaurusgolfiin ja maailmanpyörään!

En tiedä, mitä odotimme näkevämme ensimmäisenä paikassa nimeltä Niagara Falls, mutta tätä me emme ainakaan arvanneet odottaa!

Suomi vs. Amerikka

Vajaan viikon kokemuksella olemme huomanneet pieniä suuria eroja Suomen ja USA:n välillä. Alkumatkasta puhuttivat tietenkin aamupalan suuri rasvapitoisuus ja "ongelmalliset" vesihanat. Näihin jo totuttuamme olemme huomanneet, että hotellisängyt ovat todella luksusta Amerikassa! Sängyt ovat muhkeita ja pehmeitä useilla tyynyillä - ja mikä parasta parisänky on yksi yhtenäinen sänky, ilman sänkyjen luisumista eri suuntiin.

Toki kaunis lakanapetaus peiton päällä on hieman epäkäytännöllinen pussilakanaan verrattuna.

Iltamenoissa näimme paikallisten illanviettoa sankoin joukoin sataman jäätelöbaareissa ja herkkupuodeissa. Myös "kaipaamamme" sähköpotkulaudat vilahtivat kuvioihin. Suurta huolta ja hämmästystä aiheutti teinien hurjaa vauhtia kiitävä potkulautakolonna, jossa yhtenä matkustajana oli pieni vauva rintarepussa!

Ennakkotieto Amerikasta oli, että täällä on turvallisuus maksimoitu. Osittain näin, mutta tiettyjä ristiriitaisuuksia havaitsimme: pahvimukissa varoitetaan kahvin kuumuudesta, mutta moottoripyöräilijät kiihdyttävät liikennevaloista ja ajavat ilman kypärää! Myös ympäristötietoisuus vaihtelee. Muoviset kertakäyttömukit ovat yksittäispakattuja, mutta löysimme myös hammasharjakoteloa muistuttavan rasian, jossa oli kaksi muovipilliä ja pillinpesuharja! Harja oli kyllä söpö ilmestys. Miesväki on ihmetellyt ainakin asfaltin korvaamista betonilla ja sähköautojen vähäisyyttä. Miten se menikään: gasolinegirls and petrolboys...

Myös varallisuuserot näkyvät selvästi. Paikallisbusseilla matkustaessamme olemme olleet valkoisessa vähemmistössä ja siltojen alla ja kerrostalojen seinustoilla on kodittomia ihmisiä. Kuitenkin jokapuolella on ollut ystävällisiä ja auttavaisia ihmisiä niin, että jokainen on tuntenut olonsa turvalliseksi. Eksyvää ja epävarmaa suomalaisturistia on ohjattu lempeästi ja arvostaen kieli- ja kulttuurieroista välittämättä.

Sukujuhlat ja ikimuistoiset synttärit Park Pointissa

Lauantaiaamu oli ihania yllätyksiä täynnä. Aamupalalla eräs matkalainen sai kuulla synttärilaulun, joka ei jäänyt sen päivän viimeiseksi, sillä uusinta kajahti heti iltapäivällä Amerikan sukulaisten voimin.

Aamiaisen jälkeen amerikkalaiset Haveriset tulivat hakemaan sukuaan omilla autoilla ja järjestetyin taksikyydein hotellilta. Saimme istua Cadillaceissa ja muissa hienoissa tilavissa autoissa. Matka Part Pointiin ajettiin kauniissa rantamaisemassa usean kilometrin mittaista niemeä pitkin. Matkan varrella ihailimme miljoonataloja ja järven selkää. Autokuskimme esitteli Duluthia.

Huvimajalle päästyämme näimme kauniit piknik-kattaukset ja iloista sukua ympärillämme. Saimme pienet tervetuliaislahjat, jotka muistuttivat yhteisistä juurista. Kommunikointi englannin kielellä lähti mukavasti käyntiin ja jokainen tunsi olevansa osa suurta sukua. Kohta saimme syödä Jackin metsästämästä peurasta tehtyä savumakkaraa, salaatteja ym. herkkuja.

Sekä amerikkalaiset että suomalaiset olivat varautuneet ohjelmaosuuksin, ja me suomalaiset saimme kajauttaa Kainuun maakuntalaulun, Karjalan kunnailla ja Arvon mekin ansaitsemme. Veera esitti taitavasti ja mieleenpainuvasti kalevalaista runoutta sekä suomeksi että englanniksi. Anu piti Suomi-aiheisen tietokilpailun, jossa jaettiin myös palkinnot! Maunon suomeksi ja Terhin englanniksi tulkkaama puhe oli koskettava. 

Kun oikein vauhtiin päästiin tanssittiin vielä letkajenkkaa, otettiin hupikuvia ja valsattiin Steve Solkelan haitarimusiikin tahtiin. Suomalainenkin notkistui ja rohkaistui ekstroverttien amerikkalaisten seurassa. Tämän ominaisuuden olemme päättäneet viedä Suomeen. Toivottavasti matkamuistona viedystä ilosta ja riemusta ei tule tullimaksuja!

Finn Fest - kun suomalaiset kohtaavat toisensa

Suomalaiset lähtevät ulkomaille tutustuakseen toisiin maihin ja kulttuureihin - tai näin he ainakin väittävät. Todellisuus on kuitenkin toinen. Matkoillamme ilahdumme ikihyviksi saadessamme kupin suodatinkahvia, löytäessämme Finland-nimisen kylän, nähdessämme bussin ikkunasta koivuja, huomatessamme suomalaisia sukunimiä hautakivissä ja kuullessamme, että hotellissa on sauna! Ja mikä riemu siitä syntyykään, kun suomalainen matkailija osallistuu Suomi-messuille ja saa lounaaksi lihapullia ja perunamuusia ja kahvin kanssa korvapuustin! Puhumattakaan jälkiruokana tarjotuista kansantansseista ja haitarimusiikista!

Miksi emme sitten jää Suomeen juomaan kahvia, syömään lihapullia, katsomaan koivuja ja tanssimaan kansantansseja? Mitä te sinne Finn Festeille menette sitä haitarimusiikkia kuuntelemaan ja korvapuusteja syömään? Mutta emmehän me oikeastaan menekään Finn Festeille lihapullien, korvapuustien, haitarimusiikin ja kansantanssin takia - vaan niiden muiden suomalaisten, jotka sinne tulevat lihapullien, korvapuustien, haitarimusiikin ja kansantanssin takia!

Mikä uskomaton päivä tämä olikaan! Niin monia ihania ja yllättäviä kohtaamisia, joissa tarinat virtasivat, nauru raikui ja tunteet pulppusivat, vaikkei yhteistä kieltä aina ollutkaan. Amerikansuomalainen arkkitehti veljensä kanssa, suomea mummoltaan oppinut nainen Eskon kylästä, viidennenpolven amerikansuomalainen haitarinsoittaja, Suomeen eläkepäiviksi palaava ulkosuomalainen pariskunta ja monet muut amerikansuomalaiset, jotka tarttuivat hihasta ja paloivat halusta kuulla Suomesta ja kertoa omasta elämästään. Ja miten ylpeitä he olivatkaan suomalaisuudestaan! Ja miten ylpeitä ja onnellisia me saimmekaan olla heidän kanssaan!

Ja totta puhuaksemme täytyy sanoa, että kyllä meidänkin sydämemme sykähtivät kuullessamme Arttu Wiskarin Mökkitien tai Paciuksen Maamme-laulun amerikansuomalaisten isäntiemme esittäminä.